Kun työvoimasta tulee raaka-ainetta, inhimillisyys unohtuu

In English / Facebook

Foodoran toiminta viime kuukausina Helsingin seudulla on ollut lähettien näkökulmasta toisinaan suorastaan kestämätön. Viime vuoden lopulla yhtiö alkoi voimakkaasti laajentumaan uusille alueille, ja hetkellisesti näytti lähettien kannalta hyvältä, kun esimerkiksi Vantaalle tai Espooseen houkuteltiin lähettejä työskentelemään kiinteällä 14€/tunti palkkiolla, mikä varmisti lähettien kannalta turvatut tienestit siinäkin tapauksessa, että kuljetukset uusilla alueilla olisivat jääneet vähäisiksi.

Samanaikaisesti laajentumisesta sekä kylmien kelien saapumisesta seuranneesta lähettipulasta johtuen myös vanhoilla alueilla lähettien palkkiotaso nousi, kun kuljetuksesta maksettavan normaalin kuljetuskorvauksen päälle alettiin maksamaan 1€/kuljetus lisäkorvausta arkisin ja 1,5€/kuljetus lisäkorvausta viikonloppuisin. Hetkellisesti lähettien kannalta vaikutti siis hieman aiempaa mukavammalta ansiotason suhteen. Samalla lähettien lähikuukaudet vaikuttivat turvallisemmalta myös sen suhteen, että läheteillä ei näyttänyt hetkellisesti olevan pelkoa vuorotta jäämisen suhteen, vaikka sijoitus Foodoran vuoronjakobatchissä (rankingissa) olisikin päässyt matalemmaksi.

Kaikki hyvä loppui kuitenkin aikanaan, kun Foodoran vastaus lähettipulaan oli rekrytä käyttöönsä niin suuri määrä lähettejä, että vuorojen hyvä saatavuus loppui kuin seinään, mikä tuli monelle lähetille täytenä yllätyksenä. Hetkellinen vuorojen runsas saatavuus ja parempi tulotaso vaihtui monella lähetillä kuin taikaiskusta täydelliseen vuorottomuuteen ja tulottomuuteen.

Tämä jo viikkoja jatkunut tilanne osoittaa kuinka Foodora suhtautuu lähetteihinsä. He ovat yhtiölle vain raaka-ainetta, josta ollaan hetkellisesti valmiita maksamaan jopa korkeampaa hintaa, kun saatavuus heikkenee. Samalla kuitenkin mahdolliset hinnannousut pyritään laittamaan kuriin ylituotannolla eli rekryämällä tarjolla olevaan vuoromäärään nähden liian suuri määrä lähettejä.

Lähetit ovat kuitenkin ihmisiä eivät teollisuuden raaka-aineita. Näiden on monesti mahdoton mitenkään ennakoida milloin Foodora yllättäen rekryää ylisuuren määrään uusia lähettejä. Esimerkiksi väärään aikaan ajoitettu tuntimäärältään vähäisempi työskentelyjakso, ja siitä seurannut putoaminen batchiin jossa vuoroja ei ole jaossa, voi olla lähetille hyvin kohtalokas.

Ilman vuoroja ei tule tuloja, ja ilman tuloja ei makseta vuokria, ruokia tai laskuja. Osalle läheteistä pitkäaikainen tuloitta jääminen voi merkitä jopa oleskeluluvan menettämistä. Foodora osoittaa jälleen toiminnallaan, että lähetit ovat sen epäinhimillisessä järjestelmässä vain lukuja tuottavuutta mittaavissa algoritmeissä.

Leave a Reply

Your email address will not be published.