Kilpailu kaikkia ja kaikkea vastaan

Facebook

Tässä Guardianin jutussa kerrotaan siitä, kuinka alustatalouden yritykset käyttävät pelillistämistä työntekijöiden sitomiseen työhönsä. Liittämällä työhön pisteytystä, haasteita ja palkintoja saadaan työntekijät keskittymään haasteiden tavoitteluun sekä kilpailemaan niin sovellusta kuin toisia työntekijöitä vastaan. Muuttamalla työn peliksi alustatalouden yritys hämärtää työolojen puutteellisuuteen liittyvää keskustelua ohjaamalla työntekijän huomion muualle itse työstä. Laittamalla työntekijät kilpailemaan jatkuvasti toisiaan vastaan pyritään myös vesittämään yritykset luoda yhteisöllisyyttä työntekijöiden parissa sekä nujertamaan mahdollinen kollektiivinen vastarinta.

Myös Foodora ja Wolt käyttävät samanlaisia strategioita.

Uudet Foodoran kuljettajat aloittavat työnsä ryhmässä numero kaksi. Ryhmän 2 kuljettajat kilpailevat vuoroista, jotka ovat jääneet yli ensimmäiseltä ryhmältä, ryhmän 3 kuljettajat pääsevät käsiksi tunteja myöhemmin ryhmän 2 ylijäämävuoroihin jne. Voi olla, että vuoroja on paljon jäljellä, tai sitten ei. Sen takia joudut taktikoimaan: päätä, minkä päivän vuoron yrität saada ja ala päivittää vuoronvaraukseen käytettävän sovelluksen sivua minuutti-pari ennen kello kolmea. Jos ehdit nähdä vuoroja listassa, ota minkä saat. Voit yrittää myöhemmin vaihtaa sen sopivammalle ajankohdalle. Jos et, joudut odottamaan ja toivomaan, että joku peruisi oman vuoronsa. Uusille kuskeille tämä tarkoittaa sitä, että pitäisi olla valmis tekemään samana päivänä peruttuja vuoroja. Vuoroista on jopa käyty kauppaa. Foodora on sallinut tämän.

un vuoro alkaa, sinun pitää olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kun saat tilauksen, aletaan suoritustasi mitata. Kuinka kauan sinulta menee saapua ravintolaan, kuinka kauan olet ravintolassa saatuasi tilauksen, kuinka nopeasti ajat asiakkaalle ja kuinka pitkään olet asiakkaan luona. Kuinka monta tilausta viet tunnissa ja mikä on keskinopeutesi. Jos olet nopea, saat enemmän tilauksia. Tärkeintä kuitenkin on, että olet ajallaan vuorossa – jos et pysty perumaan vuoroasi yli 24h ennen sen alkua ja kukaan ei ota vuoroasi, tulee sinulle “no show”, joka lähes automaattisesti pudottaa sinut alempaan ryhmään. Kukaan ei kuuntele selityksiäsi tai ymmärrä. Sairastuminen ei ole pätevä syy jättää tulematta vuoroon. Pitkät toimitukset ja huonot sääolosuhteet vaikuttavat suoritukseesi ja lisäävät työn fyysistä rasitusta huomattavasti, mutta sitä ei huomioida palkkiossa.

Kuljettajille toimitetaan kuukausittain raportit, joissa näkyy heidän suoriutumisensa suhteessa muihin. Raportti kertoo myös sen, mihin ryhmään kuulut. Jos teet vähän enemmän töitä, otat viikonlopulle iltavuoroja ja ajat vähän kovempaa voit päästä ylempään ryhmään ja valita vuorot aikaisemmin. Nyt Foodora on myös lanseerannut “talvibonuksen”, joka tarkoittaa 50e:n lisäpalkkiota yli 30h/kk työskenteleville ja 100e yli 60h/kk työskenteleville, sekä “suosittelubonuksen”, jonka saat jos kaverisi liittyvät pinkkiin tiimiin ja tekevät tietyn verran töitä.

Jokainen työtoverisi on kuitenkin kilpailija ja jokainen hidas ravintola tai vitkasteleva asiakas vie sinulta keikkoja pois ja vaikuttaa siten suoraan palkkioosi.

Foodoralle olemme pelinappuloita, jotka voidaan milloin tahansa korvata. Kuljettajat tietävät kuinka nappulat liikkuvat, mutta pelin säännöt ovat sekavat ja epäoikeudenmukaiset. Laudalla pysyy syömällä muita ja olemalla nopea liikkeissään – kunhan muistaa olla tekemättä virheitä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *